FES-ortoosin testipäivä


Tänään kävin taas Respectalla Tampereella testaamassa apuvälinettä. Tällä kertaa toiminnalliseen sähköstimulaatioon perustuvaa FES-ortoosia, jonka avulla autetaan vasenta jalkaani toimimaan paremmin ja turvallisemmin kävellessä. Aika tähän Respectan järjestämään ilmaiseen testipäivään varattiin minulle jo marraskuussa käydessäni testaamassa Exopulse Mollii -pukua.

Miksi FES-ortoosia testattiin minulle?

Kävelyni on vaikeaa. Sitä hankaloittavat tasapainohäiriöt, mutta sen lisäksi myös vasemman jalan toimimattomuus. Vasen nilkkani ei nouse normaalisti, vaan alkaa kävellessä roikkua, jolloin tökkään varpaat helposti maahan ja kompastun kuin matonreunaan, vaikkei mitään mattoa edessäni olekaan. Lisäksi joudun heilauttamaan kävellessä vasemman jalkani lonkan avulla sivukautta eteen aina, kun on vasemman jalan vuoro ottaa askel eteenpäin. Käsky siirtää jalkaa normaalisti eteenpäin ei mene perille. Eikä tässäkään vielä ollut kaikki jalkaani liittyvät ongelmat, sillä polveni yliojentuvat todella herkästi, joten siihenkin joutuu aina kävellessä keskittymään. Koska kävelen ns. väärin, eli heilautan jalan lonkasta sivukautta eteen, aiheuttaa se paljon ylimääräisiä kipuja kroppaan. Vasen alaselkäni on nytkin vihoitellut liikkuessani jo usean kuukauden ajan. Suurin ongelma tulee siitä, että kävely, lyhytkin sellainen, vie uskomattoman paljon voimavarojani, koska kävellessä joutuu koko ajan keskittymään. Sen vuoksi joudun joka päivä tekemään valinnan, haluanko edes vähän kävellä, vai haluanko jaksaa tehdä arjessani jotain muutakin, kuten esim. käymään suihkussa, laittamaan ruokaa, tapaamaan ystäviä tms. Tästä syystä joudun valitsemaan kodin ulkopuolella liikkumiseen aina pyörätuolin. En voi tuhlata kaikkia voimavarojani kävelemiseen. Kuitenkin kävelystä olisi valtavasti terveydellistä hyötyä. Mielelläni kävelisin mahdollisimman paljon muutenkin. Kun on 7 vuotta käyttänyt pyörätuolia, niin kyllähän sitä kävelemistä on kova ikävä. Nykyään kävelen enää lähinnä kotona sisällä. Näen monesti unia, että pystyn edelleen kävelemään, hyppimään ja juoksemaankin. Unissa se ei tunnu lainkaan kummalliselta. Sainhan nauttia näistä kyvyistä n. 44 vuoden ajan ennen kävelykykyni hiipumista.

Haluaisin löytää toimivan keinon kävelyvaikeuksieni vähentämiseksi. Haaveenani on edelleen se, että pystyisin kävelemään. Mielellään nykyistä enemmän ja turvallisemmin.

Testipäivä Respectalla 21.1.2026

Aluksi jalkaterapeutti testasi nilkkojeni toimintaa ja voimia.

Käynnin aluksi jalkaterapeutti Lasse Friskopf testaili nilkkani toimivuutta. Vai pitäisikö sanoa toimimattomuutta. Ero vasemman ja oikean jalkani välillä on selkeä. Vasen jalkani selvästi hyötyisi apukeinosta, joka auttasi nilkkaani nousemaan kävellessä. Seuraavaksi siirryttiin testaamaan sopivaa mansettia sekä asentamaan siihen minulle sopivia säätöjä, jotka saisivat jalkani toimimaan kävellessä oikein.

Videolla näkyy, miten nilkkani liikkuu sähköstimulaation avulla.

Kävelyni avuksi kokeiltiin FES-ortoosia, koska säärimansetin avulla ortoosi antaa minulle sähköstimulaatiota, jonka avulla aikaansaadaan lihassupistus ja liike stimuloimalla hermoa, jolloin oma lihastyöni tuottaa liikkeen nilkkaani. FES:n avulla kävellessä en kompuroi omiin varpaisiini riippunilkkani takia, vaan kävely on turvallisempaa. Samalla kertaa minulle testattiin myös reisimansettia, joka puolestaan huolehtii polvinivelen koukistumisesta ja ojentumisesta. Se auttaa kävellessä liikauttamaan koko jalkaa suoraan eteenpäin ja välttämään polven yliojentumista. Molempien mansettien yhteiskäytöllä aikaansaatiin se, että jalkani toimi kävellessä paremmin, eli nilkka oli mukana tekemässä työtä, samoin jäi pois se jalan lonkasta sivukautta heilauttaminen kävellessä, joka kävelynaikaisena virheasentona tuottaa minulle jopa kipuja.

FES-mansetit sekä sääressä että reidessä

Seuraavaksi siirryttiin kävelysaliin testaamaan, miten kävelyni sujui ortoosin kanssa. Kävelin kepin kanssa edestakaisin. FES tuntui oudolta. Oli hassu tunne, kun se liikkuessa antoi tarvittaessa sähköä, jonka avulla nilkkani ja polveni liikkuivat. Testisessio oli aika lyhyt, ja ensimmäinen kerta kun kokeilin FES:iä. Sen olemassaoloon varmasti tottuisi melko pian, mikäli FES olisi käytössäni koko ajan. Kyllähän se selkeästi auttoi jalkaani toimimaan paremmin, ja teki kävelystä turvallisempaa. Tämän lyhyen testikerran perusteella voisin olettaa, että FES mahdollistaisi kävelyn lisäämistä arjessani. Todellisen hyödyn pystyisi toteamaan vasta pidemmällä käyttötestauksella omassa arjessani. 

Tuleeko minulle FES käyttöön?

Aion ottaa FES:n puheeksi huomenna, kun minulla on neurologille aika vuosikontrolliin. Luulen, että FES:n saamiseksi terveydenhuollosta on melko tiukat kriteerit. Huomenna selviää, onko minun kohdallani mahdollista saada sellainen apuvälineenä, eli saanko lähetettä eteenpäin fysiatrialle arvioitavaksi. Saattaa olla, että sen mahdollinen hankinta jäisi kuitenkin itse kustannettavaksi. Siinä tapauksessa täytyy alkaa säästämään hankintaa varten.

Kävelyäni testattiin myös rollaattorin kanssa.

Edit 22.1.2026

Niinhän siinä kävi, ainakin tällä kertaa, ettei neurologi puoltanut FES:n hankkimista. Perusteluna oli se, että minun ongelmani ovat liian moninaiset. Jos minun ainoa ongelmani kävelyn suhteen olisi tuo vasemman jalan toiminta, niin kriteerit mahdollisesti täyttyisivät. Minulla mukana on kuitenkin mm. myös tasapainohäiriöitä ja ataktista liikehdintää, joten lääkäri katsoi, etteivät kävelyongelmat ratkeaisi ortoosin avulla tarpeeksi. Itse olen, tottakai, eri mieltä. Mielestäni, koska pystyisin FES:n avulla kävelemään paremmin ja turvallisemmin, minun olisi mahdollista lisätä kävelyä, sillä voimani eivät kuluisi kävelyyn keskittymiseen eikä virheasento aiheuttaisi kipuja. Kävelyn lisääminen tietenkin automaattisesti toisi lisää myös kävelyn treenaamista, mikä vaikuttaisi samalla myös tasapainotreeninä, puhumattakaan muista kävelyn ja pystyasennon tuomista hyödyistä terveyden kannalta. Kävelyn mahdollistaminen toisi paljonkin helpotusta arkeeni ja lisäisi myös mahdollisuuksiani osallistua enemmän.

Aika näyttää, tuleeko minulle mahdollisuus saada joskus FES-ortoosi käyttööni.





Kommentit