Jo muutenkin täyteen buukatun viikon viimeinen (toivottavasti) käynti sairaalassa oli eilen. Aikaa käskettiin varata 2 - 3 tuntia. En tiennyt etukäteen sen tarkemmin, millaiset nämä neuropsykologin testit ovat. Nehän olivat aika pitkälti sellaiset, kuten olin niiden kuvitellut olevankin. Oletin kyllä, että tehtävät olisivat olleet paljon vaikeampia. Ja luulin, että olisin selvinnyt niistä paljon haastavammistakin, mutta luulohan ei ole tiedon väärtti. Kaikki tehtävät kuulostivat tosi yksinkertaisilta, kun psykologi kertoi, mitä piti tehdä. Sen perään, kun tuli aika suorittaa, ei se yksinkertainen tehtävä ihan niin vain onnistunutkaan. Todella vaikeaa oli monen tehtävän kohdalla. Suuren osan onnistuin kyllä tekemään, mutta olin yli puolet keskimääräistä hitaampi. Muutama tehtävä oli liian haastava ja jäi ratkaisematta. Osasin kuitenkin ajatella loogisesti, ja päättelykykyni oli hyvä (mutta hidas). Sen ansiosta sain muutamassa vaikeammassa tehtävässä karsittua useista vastausvaihtoehdoista väärät pois, joten oikea vaihtoehto löytyi, vaikka en ymmärtänytkään miksi se oli oikein. Parissa kohdassa jäi jäljelle kaksi vaihtoehtoa, kun väärät olin tiputtanut pois. Niissäkin päädyin arvaamaan oikein. Tapani mukaan selitin ääneen, millä keinoilla ratkaisuihin päädyin.
Muistiin liittyviä tehtäviä oli paljon. Tuntui helpolta, että esim. täytyy muistaa muutama sana, ja luetella ne sen jälkeen, kun psykologi ensin ne minulle luetteli. Oikein keskityin niitä painamaan mieleeni. Sitten kun tuli minun vuoroni, muistin varmaan kaksi viimeisenä mainittua. Muistamiseen liittyvät tehtävät tuottivat minulle eniten vaikeuksia. Testiä tehdessä tuli kuitenkin hyvin ilmi, kuinka olen oppinut kehittämään erilaisia muistisääntöjä ja apukeinoja, jotta edes jotakin jäisi mieleeni. Muistamista myös helpottaa, jos liittää muistamisen tueksi aisteja, eli ei luota pelkästään ajatuksen voimaan, kun sehän ei tunnetusti enää pelitä. Helpompi on muistaa joku näkemänsä asia. Tai se, miltä jokin tuntuu. Tuoksut jäävät ehkä minulla parhaiten mieleen. Vielä sentään suurinpiirtein saatan kyetä oppimaan jonkin uuden, esim. käsillä tekemisen taidon. Sanon, että tavallaan kädet muistavat, miten tehdä. En tiedä kuinka fiksu sanonta se on, kun sen lausuu nainen, joka on vuosia neulonut, mutta saattaa välillä unohtaa, miten luodaan silmukoita. Yksinkertaisimpana esimerkkinä, joka on varmaan tuttua monelle, on tilanne, kuinka sormet löytävät näppäimistöltä oikean tunnusluvun, vaikka kysyttäessä ei sitä välttämättä osaisi luetella. Minulla tämä sormimuistikin on kyllä hyvin pitkälti kadonnut.
Testissä oli myös päässälaskuosio. Se meni täysin oikein! Ehkei ne kertotaulut ole kokonaan kadonneet pääkopasta. Niitä vaan joutuu välillä vähän haeskelemaan.
Testin tarkoitus oli arvioida tiedonkäsittelytaitoja kuten muistia, päättelykykyä, havaitsemista, kielellisiä toimintoja sekä käyttäytymisen ja tunne-elämän mahdollisia muutoksia. Neurologini käyttää tämänkin tutkimuksen tuloksia kuntoutussuunnitelmani laatimisessa.
Ensin psykologi haastatteli minua saadakseen tietää, missä asioissa ja tilanteissa minulla on haasteita. Lisäksi hän selvitti, minkälainen elämäntilanteeni on ja millaista työtä teen, mitä olen aiemmin tehntyt, mitä opiskellut yms. Haastattelun jälkeen tehtiin sitten testit, joihin minulla kului 3,5 tuntia aikaa. Yleensä niistä kuulema selviytyy parissa tunnissa. Hitauteeni tottakai osittain vaikutti se, että testiin kuului niin paljon tehtäviä. Jokainen tehtävä vaati keskittymistä. Se kuormittaa tällaista mäsäläistä paljon enemmän kuin tervettä. Sen kuormittavuuden vuoksi sitä väsyy ja keskittyminen vaikeutuu. Sitten astuu kuvaan myös turhautuminen, koska tuntee itsensä ihan tyhmäksi kun ei meinaa selvitä yksinkertaisista tehtävistä. Testi oli minulle tosi uuvuttava. Aivot alkaa siinä vaiheessa jumittamaan. Ajatus ei enää vaan kulje. Puhekin puuroutuu. Uupumus lyö voimat pois koko kropasta. Kivut nousee pintaan. Mitä pidempään oltiin tehty, sitä vaikeammaksi homma muuttui. Kyllä muuten huokasin helpotuksesta, kun se oli ohi!
Testin perusteella en ole ihan menetetty tapaus. Eniten haasteita tuottaa lähimuistin huono toiminta, käsien huono toimivuus kirjoittaessa sekä näköhäiriöt. Myös sanojen muodostaminen puhuessa välillä tökki. Olen kuulema älykäs, mutta hidas. Jotenkin ei aina tunnu siltä. Siis hitaalta kyllä tuntuu. Muttei niinkään älykkäältä, johtuen ehkä juuri siitä hitaudesta, sekä valtavasta energian määrästä, jonka joudun käyttämään, jotta ajatus toimii. Eikös hidasälyinen ole älykkään vastakohta? No, ehkä se minun hitauteni ei ole älyn hitautta, vaan kropan eri osien ja aivoista lähtevien signaalien hitautta. Psykologi ainakin väitti, että minulla on pääkopassa myös ne unohtuneet tiedot ja asiat, mutta ne eivät tule sieltä esiin silloin, kun niitä tarvitsisin.
Tästä käynnistä viisastuin ainakin sen verran, että jos joskus joudun moiseen uudestaan, en lähde sairaalaan omalla autolla. Melko kurjaan kuntoon menin, eli olisi varmaan ollut fiksumpi matkata kotiin jonkun toisen kyydissä. Ihan kunnialla selvisin kyllä ajomatkasta, mutta kyllähän se ajamiseen keskittyminen lisäsi päivän jo muutenkin ylisuurta rasitusmäärää. Koko loppupäivä meni lähinnä nukkuessa. Illalla olin edelleen ihan väsyksissä. Raajat eivät toimineet. Sietämätöntä kipua oli vähän joka puolella kroppaa. Iltapalan jälkeen siis takaisin sänkyyn, ja jossain välissä sain untakin. Myös tänään on täytynyt elellä melko rauhallisesti. Lakanat sentään sain vaihdetuksi molempiin makuuhuoneisiin. Tytär vaihtakoon itse lakanansa.
Kommentit
Lähetä kommentti