Irti tupakasta

"Potilaan tupakanpolttoa tuetaan nikotiiniriippuvuushoidolla."

Tukea tupakoinnin lopettamiseen

Kelalle lähteneessä lääkärinlausunnossa tosiaan luki, että neurologini tukee tupakanpolttoani, ei siis sen lopettamista. Onneksi Kela kuitenkin päätti myöntää minulle kuntoutuksen, vaikka hakemuksen liitteessä näin lukikin. Neurologin tuesta huolimatta olen kyennyt nyt olemaan polttamatta vuodenvaihteesta lähtien. Savukkeet ovat nyt vaihtuneet lääkkeisiin ja Tervaleijoniin.

Miten lopettaminen onnistui?

Lopettamispäätös

Tupakoinnin lopettaminen vaatii ennen kaikkea sitä, että itse tekee päätöksen asiasta. Olin tupakoinut noin 30 vuotta, lukuunottamatta kahta hieman pidempää taukoa (mm. raskauden ja imetyksen ajaksi) sekä niitä lukuisia kertoja jolloin lopetin, mutta aloitin uudestaan muutaman päivän tai -viikon jälkeen. Tupakoitsijana on todella helppo keksiä perusteluita ja (teko)syitä, miksi ei pysty tekemään lopettamispäätöstä, vaikka järki sanookin, että kannattaisi lopettaa.

Tupakointi ja MS-tauti

Kun neurologini syyskuussa kertoi minulle MS-diagnoosista, hän myös sanoi, että tupakanpoltto on lopetettava heti. Vaikka tiedän, miten haitallista tupakointi on terveydelle, ja miten se muiden haittavaikutustensa lisäksi todistetusti pahentaa MS-tautia, päätin tuolloin vielä olla lopettamatta. Minulla oli riittävän hyvä syy vielä jatkaa tupakointia. Eikä se sillä kertaa ollut tekosyy!

Lopettamisen lykkääminen

Se kaoottinen tilanne, mikä toi tullessaan kertaheitolla järjettömän määrän ikäviä ja pysyviä muutoksia elämääni, oli jo niin stressaava ja kuormittava, ettei voinut olla varmaa, selviänkö tilanteesta edes jotenkuten. Yhtäkkiä minulla oli vakava, parantumaton, etenevä sairaus, joka toi tullessaan minulle sietämättömiä kipuja sekä ison määrän muita oireita, jotka rajoittavat toimintakykyäni ja veivät työkykyni. Siinä tilanteessa, kun juuri olin saanut diagnoosin, oli valtavasti uusia vaikeita asioita. Piti opetella elämään tämän sairauden kanssa. Se oli aika vaikeaa (on edelleen), kun samalla vasta tutustuu siihen. Mistään ei voi lukea tai kysyä, mitä oireita minulle tulee ja milloin. Kukaan ei tiedä. Tämä viheliäinen sairaus on jokaisella erilainen. Yhtäkkiä ei kykene tekemään kuin murto-osan niistä asioista, mitkä ennen kuuluivat rutiininomaisesti päiviini. Oli kauhea määrä erilaisia tutkimuksia ja kokeita, lääkitys aloitettiin, hirveästi erilaisia lomakkeita piti täyttää milloin mihinkin. Sairaudessa kaikki oli uutta, en tiennyt mistään mitään, enkä oikein tiennyt mistä selvittää asioita. Epätietoisuus omasta tulevaisuudesta aiheutti huolta. Stressitaso oli korkealla. MS:n kanssa pitää yrittää välttää stressiä. Se on yksi pahimmista oireiden korostajista. Jos tuohon tilanteeseen vielä olisin päättänyt samaan syssyyn lopettaa tupakoinnin, niin olisin ollut niin rauhaton, että stressi olisi varmaan tappanut minut.

Joulukuun alussa minulla oli soittoaika neurologille. Kun kerroin, etten ollut pystynyt lopettamaan tupakointia, hän sanoi että oli luultavasti ollut paras mahdollinen päätös siirtää sitä lopettamista. Tuolloin hän myös kertoi, miten vakava minun MS oikein on. Monesti se alkaa yhdellä tai kahdella oireella, jotka myös häviävät pahenemisvaiheiden mentyä ohi, minkä jälkeen sairastava pystyy jatkamaan normaalia elämäänsä oireettomana tai lähes oireettomana jopa vuosikausia ennenkuin oireet alkavat tulla pysyvämmiksi ja sairaus alkaa edetä. Minulla on ollut oireita (mm. raajojen puutumista, jäykkyyttä ja heikkoutta alaraajoissa, vapinaa, tasapainohäiriöitä, kipuja) ainakin jo 2009 sekä 2014. Näiden oirejaksojen jälkeen on ollut siis useamman vuoden mittaiset melkein oireettomat kaudet, kunnes MS sitten iski vuosi sitten oikein kunnolla. Pahis pahikselta oireiden määrä vain lisääntyi. Nyt on tilanne se, että olen saanut melkein kaikki oireet, mitä MS:n tiedetään aiheuttavan, ja moni näistä on minulla jo pysyviä. Tämän hurjan tilanteeni vuoksi neurologi oli kanssani täysin samaa mieltä siitä, että minun kannattaa odottaa, että olen ensin jossakin määrin sopeutunut tähän MSän kanssa elämiseen ennen kuin päätän lopettaa sauhuttelun. Pyysin häntä kirjoittamaan reseptin Champix-lääkkeestä, jotta voin sitten halutessani ottaa ne avukseni lopetukseen.

Lääkkeet tupakoinnin lopettamisen avuksi

Hainkin lääkkeet apteekista jo heti, koska sain kelakorvattavien lääkkeiden omavastuiden katon täytyttyä jo lokakuussa loppuvuoden korvattavat lääkkeet pelkällä toimitusmaksulla. Maksoin siis kolmen kuukauden tupakkalääkkeitä kaksi kertaa 2,50 €. Ei paha, sillä ne ovat aika kalliita lääkkeitä. Tosin halvemmaksi ne olisivat joka tapauksessa tulleet kuin tupakat.

Lopettamisajankohdan päättäminen

Huonon muistini vuoksi ajattelin, että vuodenvaihde on helpoin ajankohta tupakointini lopettamiselle. Sen ehkä kykenen jopa muistamaan. Niinpä aloitin syömään Champixia reilu viikko ennen uuttavuotta. Ohjeen mukaan ensin piti 8 - 14 päivän ajan syödä lääkkeitä kun vielä tupakoi. Lopetuspäivä piti päättää ennenkuin aloitti lääkkeet. Aloitusviikon ajan lääkkeiden annostus oli puolet pienempi kuin jatkossa. Ensin kolmena päivänä piti ottaa lääke vain aamuisin, sen jälkeen sekä aamu- että iltalääke päivittäin. Kun annostus sitten tuplaantui toisen viikon alussa, minulle alkoi tulla pahoinvointia joka kerta lääkkeenoton jälkeen (tämä sivuvaikutus jäi pois noin kuukauden lääkkeiden syömisen jälkeen). Etova olo meni kuitenkin joka kerta ohi noin tunnissa. Koin myös kovia päänsärkyjä, mutten ole varma johtuivatko ne Champixista vai Mavencladista tai jostain ihan muusta. Viikossa tupakka alkoi maistua huonommin. Se ei ollut enää saman makuista kuin ennen, eikä polttamisesta tullut samanlaista oloa kuin aiemmin. Se tekikin sitten tupakan poisjättämisestä helpompaa.

Savuton loppuelämä

1.1.2019 oli ensimmäinen savuton päiväni. Otin tavaksi juoda vettä tai syödä omenan tilanteissa, joissa aiemmin olisin sytyttänyt tupakan. Lääkkeistä todella tuntuu olevan minulle apua, sillä koskaan aikaisemmin ei tupakoinnin lopettaminen ole tuntunut näin helpolta. Eikä se myöskään ole aikaisemmin täysin onnistunutkaan, sillä aina ennen olen jossakin vaiheessa aloittanut uudestaan. Nyt tämä on viimeinen kerta. En koskaan enää polta tupakkaa. Haastavaa tulee toki ehkä olemaan, varsinkin siinä vaiheessa, kun lääkkeiden syönti loppuu kolmen kuukauden jälkeen.

Oikeastaan vain muutamana ensimmäisenä savuttomana päivänä teki jokusen kerran mieli tupakkaa. Tapa sinänsä on syvällä, sillä edelleen monessa tilanteessa käteni etsivät taskusta tupakka-askia ja sytytintä ennen kuin muistan, ettenhän minä enää polta. Silloin, kun vielä poltin, vaikeimpia hetkiä olivat ne, kun tupakat olivat loppu. Niinä hetkinä tuli oltua tosi rauhaton ja ihan hermona siihen saakka, kunnes pääsi tupakkakauppaan ja sai sytyttää savukkeen. Tuota tunnetta välttääkseni tein sellaisen ratkaisun, että minulla on takaoven vieressä sekä autossa tupakka-askit, joissa on muutama tupakka. Näin en voi hermostua, koska tupakat eivät ole koskaan loppu. Kertaakaan ei ole käynyt mielessä polttaa näistä askeista yhtäkään savuketta. 

Mielestäni saan olla itsestäni aika ylpeä. Olenhan ollut tupakoimatta koko vuoden!