Hylätty hoitotukihakemus ottaa päähän

Väärä päätös

Voisiko se Kelan käsittelijä, joka kaikessa viisaudessaan nyt on päättänyt, etten ole oikeutettu eläkettä saavan hoitotukeen, tulla vain yhden päivän ajaksi elämään minun ”saappaissani”? Hänen mielestään siis sillä samaisella kellonlyömällä, kun muutuin sairauslomalla olevasta työntekijästä pysyvästi työkyvyttömäksi eläkeläiseksi, päivittäinen avuntarpeeni katosi kuin tuhka tuuleen. Hän saa minun puolestani ihan itse valita, minkä päivän haluaa minun elämääni kokeilla. Ihan minkä päivän tahansa! Tuohon mystiseen päivämäärään asti sain korotettua vammaistukea perustuen siihen, että vaikea, parantumaton, etenevä sairauteni aiheutti minulle päivittäistä avuntarvetta sekä hankaloitti päivittäistä toimintakykyäni merkittävästi ja lisäksi aiheutti ylimääräisiä kustannuksia.

Tämä kyseinen sairauteni ei ole hävinnyt mihinkään, eikä ikinä tule katoamaankaan. Parannuskeinoa ei ole. Päinvastoin, sairauden etenevän luonteen huomioon ottaen, tilanteeni kehittyy koko ajan vain huonompaan suuntaan.

Omavastuut terveydenhoidon kuluissa aiheuttavat pienituloisille pitkäaikaissairaille kohtuuttomasti vaikeuksia

Tämä käsittelijä saisi puolestani kokeilla, miten helppoa on tulla toimeen pienen eläkkeen turvin, kun jo pelkästään sairauden aiheuttamat terveydenhuollon kustannukset ovat keskimäärin n. 180 €/kk. Lisäksi, kuten tiedämme, lääkkeiden, sairaanhoitokulujen ja sairaudenhoidon matkakustannusten omavastuut ovat yhteensä n. 1 600 €/v. Kaikki nämä tulevat maksettaviksi alkuvuonna, sillä vasta kun omavastuut ovat täynnä, ei enää joudu maksamaan sen yli meneviä kustannuksia. Tosin tämän päälle maksettavaksi tulevat lääkkeet, jotka eivät ole kelakorvattavia, sillä niitä ei lasketa mukaan lääkekulujen vuosikattoa laskettaessa. Myöskään hammashoidon kulut eivät kasvata terveydenhuollon kulujen vuosikattoa. Tämäkin on mielestäni käsittämätöntä, sillä valitettavan moni jättää hammaslääkärikäynnit väliin, kun ei ole kertakaikkiaan varaa niihin. Ja varmaankin kaikki tietävät sen, että suun ja hampaiden terveydellä on suuri vaikutus moniin sairauksiin. Joillakin nämä 1 600 €:n vuotuisen omavastuun määrä on saman suuruinen kuin 2 - 3 kuukauden nettotulot yhteensä! Jos siihen vielä lisätään hammashoidon kulut, niin tilanne on entistä tukalampi. Hankalaa on myös se, että itse joutuu seuraamaan, milloin omavastuut täyttyvät. Ainoastaan kelataksilla kuljettujen matkojen sekä lääkkeiden osalta kulut menevät Kelan tietoon automaattisesti. Entä kun sairaus on sellainen, että se aiheuttaa merkittävää haittaa kognitiivisiin kykyihin sekä totaalista uupumista pienimmästäkin (sekä fyysisestä että henkisestä) ponnistuksesta johtuen? Millä kyvyillä siinä pitäisi pystyä hallitsemaan nämä kulujen laskemiset, kun ei muista edes ottaa hellanlevyä pois päältä vaikka ruoka on valmista… Sen enempää oman eläkkeeni määrään menemättä, voin sanoa, että monella vastaavassa tilanteessa olevalla saattaa eläkkeestä jäädä käteen jopa vain esim. 800 - 1 000 €/kk, ja sen pitää riittää myös elämiseen (asuminen, ruoka, vaatteet, vakuutukset, lasten menot jne, ja toivottavasti nyt jotain vapaa-ajan tekemistäkin pystyisi jokainen kustantamaan). Vaikka itselläni esim. ei enää asu elätettäviä lapsia kotona, niin tervetuloa yrittämään selviytymistä pienehkön työkyvyttömyyseläkkeen turvin! Kun ei pysty omalla autolla tai julkisilla liikkumaan, niin esim. kelataksikyyti lääkäriin/fysioterapiaan maksaa 25 €/suunta niin kauan kunnes tulee 300 €:n omavastuu täyteen. Okei, eihän se tietysti ole kuin kuuden käynnin kulut, mutta eipä se helppoa ole niitä kustantaa pienistä tuloista. Lääkärikäyntien yms. hoitomaksujen vuosikatto on 683 €/v. Lisäksi lääkkeet on maksettava itse kunnes tulee vajaan 600 € omavastuu täyteen. Ja tämä koskee vain kelakorvattavia lääkkeitä. Minulla esim. ainoa lääke, minkä on todettu edes jossakin määrin auttavan järkyttävän koviin neuropaattisiin kipuihini, ei kuulu kelakorvausten piiriin. Lisäksi sairauteni oireista johtuen kärsin univaikeuksista, mitkä puolestaan pahentavat taas sairauteni oireita lisää. Univaikeuksiin olen kokeillut unilääkkeitä, mutta ne aiheuttavat liian vaikeita haittavaikutuksia. Tämän vuoksi ainoa minun nukahtamistani auttava valmiste on melatonin, joka myöskään ei kuulu kelakorvattaviin lääkkeisiin. Nyt tämä Kelan käsittelijä, joka minun hoitotukihakemukseeni tuon kielteisen päätöksen teki, vähensi noista minun 180 euron kuukausittaisista hoitokustannuksistani nämä kulut, mitkä aiheutuvat ei-korvattavista lääkkeistä. Perusteluna oli, ettei niiden (hänen mielestään) ole katsottu liittyvän toimintakykyäni heikentävään sairauteen tai niiden ei ole katsottu olevan säännöllisiä tai jatkuvia kustannuksia. Tervetuloa, arvon käsittelijä, kokeilemaan! Väitän, ettei kukaan pysty elämään jatkuvien kovien hermokipujen kanssa eikä myöskään nukkumatta. Niin, siis ihan suomeksi sanottuna hengissä pysymiseni on kiinni näistä lääkkeistä. Eikös se ole jo jonkinasteinen toimintakyvyn heikentyminen, jos täytyy lopettaa eläminen kokonaan? Niin, ja onko vaikea arvata, että jättämällä nämä tietyt kustannukset hyväksymättä, kokonaiskustannukset jäivät kohdallani karvan verran alle sen rajan, mikä olisi perusteena jopa korotetun hoitotuen maksamiselle? Jep, kulut olisivat tähän riittäneet, mutta käsittelijä ei niitä hyväksynyt.

Avun tarve arjesta selviytymisessä

Käsittelijä saisi mieluusti kokeilla myös minun elämästäni selviytymistä ilman toisten apua ihan minä päivänä tahansa. Liikkumiseen tarvitsen apuvälineitä. Kotona sisällä pystyn jopa kävelemään kepin avulla. Ulos lähtiessä käytössäni on pyörätuoli. Ainakaan minun kotikaupungissani ei pyörätuolin kanssa pääse itsenäisesti kovinkaan moneen paikkaan. Busseihin tai vaikkapa apteekkiin on ihan turha koittaa ilman, että joku on auttamassa. Ok, kävelykykyni ei välttämättä ole täysin menetetty, mutta kävellessäni (keppien kanssa) on suurena riskinä, että huonon tasapainoni vuoksi voin kaatua milloin tahansa. Jos kaadun, en pääse omin voimin ylös. Mutta eipä mennä asioiden edelle. Päästäkseni ylipäätänsä liikenteeseen sen pyörätuolin kanssa, minun täytyy pystyä esim. peseytymään ja pukemaan vaatteet päälleni. No, suihkuun pääsen vielä kovien ponnistelujen ja apuvälineiden kanssa itsenäisesti, ja kun aikaa on käytettävissä, niin noin kahden tunnin rupeaman jälkeen suihku on hoidettu. Hiusten harjaaminen ei varmaankaan ole pakollista, koska se ei itse kunnolla onnistu. Kynnet jäävät leikkaamatta, ellei sitä tee joku toinen. Vaatteista osan saan itsekin puettua, mutta esim. rintaliivit tai sukat saan puettua, mikäli joku on auttamassa. Kesähän nyt tietysti on, että saattaahan olla, että tarkenee ilman sukkiakin. Ja kai sitä ilman rintsikoitakin selviää, ei kai pitäisi olla niin turhan tarkka. Tässä nyt vain muutama asia selventämään sitä, että todellakin, tarvitsen muiden apua päivittäin. Kelan käsittelijän mukaan avun tarpeeni on nyt eläkkeelle siirtymisen johdosta muuttunut satunnaiseksi. Aiemmin se tosiaan on hänenkin mielestään ollut päivittäistä, koska hän minulle korotettua vammaistukea myönsi. Saman hakemuksen perusteella hän on tehnyt nämä kummatkin päätökset, eli hyväksynyt korotetun vammaistuen, mutta hylännyt kokonaan eläkettä saavan hoitotuen. Ja minullahan siis on vammaispalvelulain perusteella myönnetyt henkilökohtainen avustaja sekä vapaa-ajan kuljetuspalvelut käytössäni, joten nekin mielestäni puoltavat sitä, että avun tarpeeni on todellinen.

Kutsun siis arvon käsittelijän selviytymään edes yhdestä päivästä minun ”saappaissani”. Itse elän näissä joka päivä.

Vammaistuki vai hoitotuki?

Selvennettäköön nyt näistä kyseisistä tuista tietämättömille, että vammaistukea voi saada, jos toimintakyky on vamman tai sairauden vuoksi heikentynyt vähintään 1 vuoden ajan. Toimintakyvyn heikentymisellä tarkoitetaan sitä, että on vaikeuksia huolehtia itsestään ja selviytyä arjen toiminnoista (esim. kotitaloustöistä ja työ- tai opiskelutehtävistä). Avun tai ohjauksen ja valvonnan tarpeen pitää olla säännöllistä ja avuntarpeen tulee kohdistua henkilökohtaisiin toimintoihin, eli ei pelkästään esim. kotitöihin ja asiointiin. Vastaava tuki eläkkeellä olevalle on hoitotuki, joka on paitsi suuruudeltaan pienempi, myös kriteereiltään hieman erilainen.

Hiukan provosoivasti olen nyt kohdistanut tämän ”kirjeeni” tuolle Kelan käsittelijälle. Työtäänhän hän tekee, ja asetettuja määräyksiä ja sääntöjä pyrkii noudattamaan. Silti koen, että hän on nyt myös tehnyt virhetulkinnan. No, jos näin on, niin minulla täytyy olla mahdollisuus saada virhe korjattua. Sehän nyt on vielä monestakin asiasta kiinni. Eivät minun voimani tai kognitiiviset kykyni tämän sairauden kanssa kertakaikkiaan riitä siihen, että kykenisin tähän asiaan oikaisua hakemaan. Se jää nyt siitä kiinni, löydänkö sellaisen auttavan henkilön jostakin, joka minua pystyy auttamaan. Tässä vain ihan väkisin tulee sellainen kiusattu fiilis. Tällaiset pettymykset ja ”taistelut” vievät vähäisiä voimavaroja, mitkä minun pitäisi saada käyttää siihen, että jotenkin selviäisin arjesta. Liikaa käytetyt voimavarat saavat myös kroppani voimaan huonosti ja sairauden menemään huonompaan suuntaan. Tässä tulee sellainen olo välillä, että pistetäänkö meille tahallaan kapuloita rattaisiin, jotta meistä päästäisiin nopeammin eroon. Yhteiskunnan hylkiöistä, jotka eivät enää tuota mitään, aiheuttavat vain kustannuksia. Minä en ole ainoa, joka on ilman hoitotukea jäänyt. Nyt vain ei mene minulle jakeluun se, että samalla hakemuksella tehtäessä päätös vammaistuesta katsottiin, että henkilökohtaisen avun tarpeeni selvitäkseni arjessa oli päivittäistä, ja hupsista vain, kun jäin eläkkeelle, en yhtäkkiä tarvitsekaan henkilökohtaista apua kuin satunnaisesti. Vaikka totuus on, että turvallisesti en selviydy itsenäisesti edes vuorokautta yhteen menoon.

No, nyt olen ”kirjeeni” kirjoittanut. Tämä vaan tuskin ikinä löytää tietänsä kyseisen käsittelijän silmiin.

Muutenkaan minulla ei ole koskaan mennyt jakeluun nämä vammaistuen ja hoitotuen kriteerit. Miksi ihmiset, jotka joutuvat työkyvyttömyyseläkkeelle, joiden tulot yleensä myös tässä vaiheessa romahtavat, saavat paljon pienempää tukea tai eivät ollenkaan saa tukea selvitäkseen päivittäisistä perusasioista sairautensa/vammansa kanssa? Uskoisin puhuvani lähes jokaisen työkyvyttömyyseläkeläisen suulla, kun sanon, että hyvin mielelläni kävisin töissä ja ansaitsisin elantoni ihan itse. En ole sairauttani valinnut, en sairastumiseeni vaikuttanut, ja vaihtaisin sen terveeseen elämään saman tien, jos pystyisin. 27 vuotta ehdin työelämässä olla ja eläkettäni kerryttää. Nyt kun jouduin eläkkeelle, tuntuu, että jokaisesta minulle kuuluvasta oikeudesta saa taistella. Kaiken lisäksi joutuu tekemään aika kovasti selvitystyötä saadakseen edes tietoonsa ne apua tuovat asiat, mihin on oikeutettu sairastuttuaan. Kukaan ei tule kertomaan, että apuvälineet saa käyttöönsä ilmaiseksi, tai että on oikeus hakea kuntoutusta, tai jotakin tukea, tai että on pidettävä kirjaa terveydenhuollon kustannuksista koska on olemassa joku omavastuu minkä jälkeen hoitokuluja ei enää tarvitse maksaa. On paljon tietoa, mikä tosiasiassa jää pimentoon, jos ei pysty ottamaan itse niistä selvää. Monella meistä, itseni mukaan lukien, ei ole voimia eikä kykyä näitä selvitystöitä tehdä ja taisteluja käydä. Siksi moni tyytyy kohtaloonsa, ja joutuu elämään aika kurjaakin elämää. Se on surullista. Epäkohtia on. Niihin pitäisi puuttua. Vaikka olen onnellinen siitä, että meillä täällä Suomessa on myös paljon asioita, mitkä ovat todella hyvin. Meillä kaikki saavat terveydenhuollon ja tarvittavat lääkkeet, ketään ei jätetä hoitamatta, jos ei ole rahaa tai vakuutusta. Jokaisella täällä on oikeus ja mahdollisuus koulunkäyntiin ja opiskeluun, tulotasoon tai säätyyn katsomatta. Tässä nyt vain pari esimerkkiä siitä, että moni asia on todella hyvin. Valitettavasti se vain tuntuu menevän niin, että ne kaikkein puolustuskyvyttömimmät, eli esim. vanhukset ja vammaiset, ovat niitä, joita tässä maassa sorretaan, joiden oikeudet jäävät jopa monilta osin toteutumatta. Olisiko aika jonkun puuttua tähän asiaan?

EDIT 4.7.2019: Tein valituksen Kelaan juhannusviikon torstaina. Hoitotukipäätökseni korjattiin heti seuraavana maanantaina. Sain päätöksen korotetusta hoitotuesta. Itse kirjoittamani valituksen liitteiksi laitoin vammaispalvelun päätökset henkilökohtaisesta avusta sekä vapaa-ajan kuljetuspalveluista, todisteen pyörätuolin käyttöön ottamisesta ja neurologilta pyytämäni lausunnon siitä, että hermokipuni ja univaikeuteni johtuvat MS-taudista, ovat jokapäiväisiä ja tarvitsen niihin minulle sopivaksi osoittautuneita lääkkeitä päivittäin.







Kommentit

  1. Kuinkahan moni jää ilman tukia tietämättömyyden takia tai yksinkertaisesti siksi, ettei jaksa/pysty niitä hakemaan, kun jokapäiväisessä selviämisessäkin riittää tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. Olen kesällä käyttänyt voimavarani muihin asioihin, joten bloggailu on jäänyt vähemmälle. Ehkä tässä ryhdistäydyn taas kirjoittamisessakin lähiaikoina. Tähän tekstiin voin sentään ilokseni kommentoida, että ihan itse laadin kelaan valituksen tästä hoitotukipäätöksestä, liitteiksi laitoin vammaispalvelun päätökset henkilökohtaisesta avustajasta sekä kuljetuspalveluista, todisteet pyörätuolin käyttöön otosta sekä neurologilta pyytämäni lausunnon siitä, että hermokivut johtuvat MS-taudista, ja vaikeuttavat toimintakykyäni päivittäin, ja että ko. lääke joka ei ole kelakorvattava, on ainoa, minkä on todettu näitä kipujani helpottavan. Lähetin valituksen sähköisesti juhannusviikon torstaina. Jo seuraavana maanantaina oli tullut Kelalta oikaisuna asiaan päätös, että saan korotettua hoitotukea, ja tiistaina olivat takautuvat maksut touko- ja kesäkuulta tilillä!

      Poista

Lähetä kommentti