Nyt voi sanoa, että on ollut niin rankka viikko, että se on vienyt jaksamiseni äärirajojen yli, ja reippaasti.
Maanantaina oli heti aamusta tyttären hoitoneuvottelu hänen sairauteensa liittyen. Sen jälkeen lähdimme apteekin kautta terveysasemalle ottamaan influenssarokotteet. Hetken ehdin välissä olla kotona, kun piti jo lähteä kohti keskussairaalaa. Fysioterapeutin luona meni pari tuntia. Vielä oli jaksettava käydä tyttären kanssa hänen koulullaan pitämässä lyhyt palaveri opettajan kanssa opintoihin liittyvistä järjestelyistä. Kauppareissu vielä kotimatkalla, niin loppupäivä ja ilta menikin ihan sumussa. Nukuin kyllä parin tunnin päiväunetkin. En jaksanut edes ruokaa laittaa illalla. Onneksi tytär osaa kokata, vaikkei se hänelle varsinaista mielipuuhaa olekaan.
Tiistain kalenterissa ei ollut kuin muistutus maksaa laskut ja hoitaa yksi vakuutuskorvaushakemus. Onneksi ei ollut muuta. Oikeastaan nekin taisivat olla liikaa. Vaikka jalkojen toiminta tavallaan on ollut isänpäivästä alkaen aiempaa parempaa, kyllä edellispäiväinen fyssarilla käynti sekä useamman muun asian perässä paikasta toiseen siirtyily, tuntuivat edelleen koko kropassa. Ei oikein jaksanut tehdä mitään, ja hirvittävät hermokivut vaivasivat. Tämä "välipäivä" meni pitkälti kivuista kärvistellen ja lepäillen.
Keskiviikkoon mahtui sitten toimintaterapeutin loput testailut. Parisen tuntia. Melko väsyttävää ja rankkaa, vaikkei juurikaan fyysistä. Tällä kertaa hän testaili minkälainen tunto on käsissä. Ensin piti sokkona etsiä erilaisia pieniä esineitä jyvien seasta säkistä. Sitten minun piti pistää käsivarret sellaisen laatikon sisään, etten nähnyt, mihin kosketus osui. Tuli ihan Posse-ohjelma mieleen. Siellä kun välillä laitetaan ne vieraat arvailemaan, mitä laatikoissa on. Hän sitten eri paksuisilla "tikuilla" kokeili, miten hyvin tunto on tallella. Olihan se monin paikoin ihan hyvä jo sen toiseksi ohuimman tikun kohdalla. En nyt oikeastaan muista, mitä hän niistä tuloksista kertoi. Eikä omakannassa ainakaan vielä näy mitään tekstiä käyntiin liittyen. En myöskään muista, mitä me siellä teimme loput ajasta. Siitä nyt ainakin juteltiin, kuinka muutama viikko sitten sain ranteeseen palovamman tietämättä, mistä se tuli. En tuntenut sitä ollenkaan, huomasin vasta jossain vaiheessa peilin edessä ollessani, että sellainen oli jostain tullut.
Sitten piti vielä muistaa käydä terveyskeskuksen apuvälinelainaamosta hakemassa suihkutuoli. Sielläkin meni aikaa, kun testailtiin, mikä tuoli olisi hyvä. Huomasin muuten siinä tk:n pihassa, että aivojeni hahmotuskyky on nykyään aika onneton. En tiennyt missä tuo lainaamo sijaitsee. Sen vuoksi yritin hahmottaa siinä ulkona olevasta taulusta, mikä mikin rakennus on. Siinä oli oikein se punainen " olet tässä" -pallero ja kuvat rakennuksista, jotka oli nimetty kirjaimin A - E tai jotain. En kuitenkaan mitenkään saanut yhdistettyä sitä kuvaa todellisuuden kanssa. En todellakaan tiennyt rakennuksia katsoessani, mikä talo on mikäkin. Päädyin menemään lähimpänä olevista ovista sisään. Siellä lähdin vahingossa oikeaan suuntaan, ja ensimmäinen vastaantulija onneksi osasi neuvoa minut perille, kun pyysin apua. Tuolin saatuani jouduin taas puolestani kysymään neuvoja, että osasin takaisin ulos parkkipaikalle.
Nämä kaksi käyntiä riittivät taas siihen, että päiväunet tuli tarpeeseen, ja ilta oli pelkkää aivosumua sekä kipuja.
Torstaina oli jo niin reipas olo, että pesin saunan ja kylpyhyuoneen sekä alakerran vessan. Aikaa meni monta tuntia, ja taukoja jouduin pitämään useita, mutta sain tehtyä.
Perjantaina aamusta tie vei taas keskussairaalaan. Tällä kertaa neuron polille, missä minulla oli aika neuropsykologille. Tämän haastattelu ja testit veivät minulta nelisen tuntia aikaa. Se jos mikä oli kova urakka. Melkein olisin jättänyt menemättä omalla autolla, jos olisin etukäteen tiennyt kuinka "piippuun" nuo testit minut vetivät. Lyhyesti kävin vielä juttelemassa MS-hoitajan kanssa sen jälkeen. Sitten kotiin jatkamaan aivosumuilua. Kivut yltyivät kyllä taas sietokyvyn rajoille ja jalat ja kädet tuntuivat liian raskailta.
Eilinen ja tämä päivä ovat menneet edelleen lähinnä toipuessa kovasta viikosta. Eilen sentään sain vaihdettua lakanat. Kyllä muuten osaa olla pussilakanan laittokin hankalaa näillä käsillä. Paitsi että ne ovat kömpelöt ja vähän voimattomat, tuovat tuntopuutokset lisää haastetta. Kun kädet ovat siellä lakanan sisällä ja hukkaavat peiton kulman, en pysty tunnustelemalla päättelemään missä se peiton kulma on. Hermokivut käsissä ja jaloissa eivät tunnu jättävän minua rauhaan.
Tässä olen nyt kertonut vain ne ylimääräiset tekemiset, mitä viikkooni mahtui. Näiden lisäksi tietysti on täytynyt ne normaalit touhut tehdä, mitä päiviini sisältyy.
Kommentit
Lähetä kommentti